Portfolio

Tervetuloa tutustumaan valikoituihin esimerkkeihin aiemmista töistäni, jotka ovat inspiroineet minua erityisellä tavalla. Portfolio täydentyy pikkuhiljaa sekä uusilla että vanhemmilla projekteilla.

© Annastiina Mäkitalo

Julkinen taide

Olen suunnitellut näyttäviä, suurikokoisia teoksia osaksi arkkitehtuuria ja sisustusta jo kymmenen vuoden ajan. Monissa teoksissani näkyy rakkauteni luontoon: sen loputon visuaalinen rikkaus ja rauhoittava vaikutus.

Kukkaseppele-reikäpeltiteos, Pirkanmaan Osuuskauppa

Herbaario-teossarja, Kotisitekijä

Oi Kuusipuu! -reikäpeltiteos, Hämeen rakennusmestarit

Aino & Janne -grafiikat, Lohjan kaupunki

Paavolan tammi-reikäpeltiteos, Lohjan kaupunki

Kastepuu, Lohjan seurakunta

Kuvitus ja kuosisuunnittelu

Aloitin urani jo 20-vuotiaana opiskelijana, kun ensimmäinen kuvittamani ja kirjoittamani kirja ilmestyi. Sittemmin olen kuvittanut useita lastenkirjoja, joista osan olen myös kirjoittanut ja julkaissut itse. Kuvittaminen on siirtynyt paperisista kirjoista osaksi mitä erilaisimpia taideprojekteja, brändi-ilmeitä ja kuoseja. Käsialani taipuu hyvin monenlaisiin tarkoituksiin ja tarpeisiin.

Runotyttö-muotokuvat

Ikkunakuvitus & logo, LEMPEE

Kuosisuunnittelu, Taival Clothing

Graafinen suunnittelu, brändisuunnittelu ja konseptisuunnittelu

Olen suunnitellut laajoja visuaalisia konsepteja, kirjoja, logoja, brändi-ilmeitä sekä myös karttoja. Pystyn tiivistää monimutkaista informaatiota pelkistettyyn muotoon, ottaa selvää asioista ja hahmottaa nopeasti erilaisia tyylejä. Piirrän mihin tahansa kokoon terävänä skaalautuvat kartat, informaatiografiikat, kuosit ja kuvitukset.

Logosuunnittelu, Ö Brewing

Kuvakirja, Tytyrin Tyyra ja kaivoksen Kalle


Esite & kartta, Taiteilijoiden Rauma

Janne-näyttelyn kuvitukset & grafiikat, Hämeenlinnan museo

Brändiuudistus, Lohja spa & resort


Kuvakirja, Vanhan Rauman Kirsti